• Toiminta (vanha)

  • Back

toiminta

Hack4FI – Hack your heritage -projekti 2015-2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt AvoinGLAM-verkostolle yhdessä Aalto-yliopiston Median laitoksen ja Creative Commons Suomen kanssa rahoitusta avointen kulttuuriaineistojen luovan uudelleenkäytön ja uusien sovellusten edistämiseen kaudelle 2015-2016. Hanke kulkee nimellä Hack4FI – Hack your heritage ja se on jatkoa vuosina 2013-2015 toteutetuille Kohti avointa kulttuuria sekä Avoin GLAM -projekteille.

Elokuussa käynnistyvän hankkeen ensisijaisena tavoitteena on tukea ja edistää avointen muisti- ja kulttuuriaineistojen luovaa uudelleenkäyttöä sekä uusien sovellusten ja palveluiden syntymistä käytännössä yhteiskunnan eri sektoreille. Erityisenä painopistealueena on avattujen kulttuuriaineistojen käyttö osana perusopetusta, sekä hyödyntäminen luovilla aloilla liiketoiminnan ja uuden ansaintalogiikan kehittämiseksi. Lisäksi hanke tukee kulttuuri- ja muistiorganisaatioita avaamaan lisää tieto- ja kulttuurivarantoja eri yleisöille, sekä kehittää eri toimijoiden välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä laajassa verkostossaan.